torstai 23. lokakuuta 2014

Varaa päivä - Save the Date

Ihanaa että tällainenkin asia on keksitty! Kesähäiden kanssa on aina tuntunut olevan sama ongelma, kuinka ajoissa lähettää kutsut jotta mahdollisimman moni pääsee paikalle? Kesälomamatkat, työvuorot, festarit ja kaikki muut kesän juhlat kilpailevat kuitenkin häiden kanssa ja monet edellämainituista saatetaan päättää jo ajoissa keväällä. Save the Date -kortit voi lähettää vaikka kuinka aikaisin, eikä niissä tarvitse olla muuta infoa kuin hääpäivä.

Varaa päivä -kortteja on yhtä monenlaisia kuin kutsujakin, tosin niissä voi käyttää ehkä vielä enemmän mielikuvitusta kun niihin ei tarvitset tunkea niin paljon tietoja. Kortit voivat olla linjassa varsinaisten kutsujen ja juhlien teeman sekä värimaailman kanssa, tai ne voivat olla jotain ihan muuta. Niiden ei myöskään tarvitse olla kortteja, vaan ne voivat olla mitä vaan pienestä kalenterista magneettiin tai vaikka suklaalevyn kääreeseen.

Kortteja voi tilata valmiina esimerkiksi näistä:
- Etsy
- Now & Forever
- Hääputiikki
- Wedding paper divas

Kortin voi yhtä hyvin toimittaa sähköisessä muodossa, miksei vaikka facebookin välityksellä. Eli kutsun voi tehdä myös itse tietokoneella tai vaikka jotain kuvaa muokkaamalla. Korteissa voi hyödyntää kihlakuvaa jos sellainen on otettu, tai ottaa vartavasten jotkut ihanat kuvat. Itsehän en sulhasta saanut sellaisiin houkuteltua, joten käytin suosiolla olemassa olevaa kuvaa :D

Kaikki alla olevat olisivat sopineet meille, kuvat weheartit.com:
Save the Date | Silver Lit Glitter Fab Custom AnnouncementBoarding Pass Save The Date Invitation Announcemen
Silver Sequins, Bow and Diamond Save the Date Personalized InvitationI said YES - Engagement Photography | Super Save the Date Ideas
M a / Pinterest

Meidän std kortit syntyivät kuitenkin vähän vahingossa. Tilailin yksi päivä ifolorilta valokuvia, ja huomasin sivuilla tarjouksen kiitoskorteista ja vastaavista. Selailin kortteja ja löysinkin meidän värimaailmaan sopivan pohjan, johon lisäsin vain kuvan meistä ja tekstin "Save the Date 1.8.2015". Kuvassa minulla on vielä samansävyinen mekko päällä kuin kortin taustaväri :) Kortit ovat siis ihan tavallisia yksipuoleisia postikortteja.
Ifolor 6,90e/10kpl
Korttien taakse tulostin tekstin: "Sini ja xxx menevät naimisiin 1.8.2015! Kutsu ja lisätiedot tulossa myöhemmin." Kortit olisi tarkoitus jakaa/ lähettää joulu- tai ystävänpäiväkorttien yhteydessä, noin puolta vuotta ennen juhlia.

Tekstien kiinnitystä varten tilasin teippitarhasta hopean väristä glitter-teippiä jotta saisin kortteihin vähän kimallusta :)

Teippitarha 3,50€/rulla

ps. Jälkikäteen löysin kivemman vaihtoehdon Save the date - tekstille. Save our date!




perjantai 17. lokakuuta 2014

Sormuskaupoilla

Minun on ollut jotenkin todella vaikea innostua koko vihkisormuksen valinnasta. Olen ollut aiemmin useita vuosia töissä kultasepänliikkeessä, ja vaikka en ikinä uskonut sanovani näin, olen katsellut timantteja liikaa :D Ja kun niitä timantteja on aikansa tuijotellut, niin nälkähän siinä on kasvanut syödessä. Eli sormuksen valinnasta tai ainakin budjetissa pysymisestä tulee vaikeaa..

Tässä kuitenkin muille muutamia vinkkejä sormuksen valintaan, niin myyjän kuin morsiamenkin näkökulmasta :)

(79) Tumblr

1. Mistä lähteä liikkeelle

Vihkisormuksen valinta kannattaa aloittaa ihan kokeilemalla erilaisia malleja kihlan rinnalle. Vaikka joku sormus olisi maailman ihanin yksinään, se ei välttämättä istu kihlan viereen. Toki ainahan kihlan voi siirtää toiseen sormeen tai uusia vaikka koko setin kerralla ;) Oikeastihan jo kihla kannattaisi valita silmälläpitäen sitä, millaisen vihkisormuksen todennäköisesti haluaa.

2. Budjetti

Vihkisormuksen etsinnässä kannattaa hyödyntää erilaiset koru- ja häämessut, joissa usein on edustettuna useamman valmistajan tuotteita. Messuilta saa monesti myös parhaat tarjoukset. Kultasepänliikkeiden aleistakin voi tehdä löytöjä. Muutenkin joku budjetti kannattaa olla, jotta myyjä voi auttaa etsimään budjetin rajoihin sopivia malleja. Laatu ja timantit maksavat yllättävän paljon, mutta toisaalta sormus on yksi ainoita konkreettisia asioita joita häistä jää muistoksi ja symboliksi, joten siihen kannattaa panostaa.

3. Kultasepänliikkeessä

Eri kultasepänliikkeitä kiertäessä kannattaa sormusmallistoon tutustumiseen varata aikaa. Sormuksia on usein paljon ja aikaa voi helposti vierähtää tuntikin kun niitä rupeaa tarkasti tutkimaan. Paikalle ei kannata mennä pahimpaan ruuhka-aikaan, jolloin joku on koko ajan tönimässä selkään ja kurkottelemassa olan yli. Suosittelen myös lämpimästi ruoka- ja nestetankkausta (ei alkoholi :D) ennen liikkeeseen menoa. Mikään ei ole niin kamalaa kuin sormusostoksilla oleva nälkäkiukkuinen pariskunta.

4. Valinnan vaikeus

Sormuksen valinnassa kannattaa luottaa eniten omaan mielipiteeseen, sillä sinähän sitä sormusta sitten joka päivä katselet. Sulhasilla on ainakin tapana katsoa enemmän hintalappua kuin mallia. Ihan jokaista liikkeen sormusta ei kannata sovittaa, siinä menee vain sekaisin. Jos pidät eniten vaikka rivisormuksista, sovita niitä eri levyisillä rungoilla ja eri kokoisilla kivillä. Kysy myös saako mallia tilattua vaikka suuremmilla timanteilla tai muuten muokattuna, jos se ei tunnu heti täysin sopivalta.

 http://profashionall.tumblr.com/

5. Materiaali

Valmistajista suosisin itse kotimaisia, sillä laatu on yleensä hyvää ja mahdolliset reklamaatiot saa helpommin hoidettua. Materiaalista sen verran että kukin valitkoon mitä haluaa, mutta muutamia asioita kannattaa ottaa huomioon:

- hopea on pehmeää ja saattaa tummua
- valkokullasta kannattaa valita palladium-versio, jotta välttyy nikkelin haitoilta
- erilaiset mattaukset ja pintakuviot saattavat vaatia uusimista aika ajoin
- valkokultaa kannattaa rodinoida silloin tällöin, jos haluaa säilyttää sen kiiltävänä
- morsiamen ja sulhasen sormusten ei mielestäni tarvitse olla samaa materiaalia tai tyyliäkään, ainakaan jos niistä ei helposti päästä yksimielisyyteen

6. Huolto

Sormuksen kunnossapidon kannalta sitä ei kannata pitää ihan joka tilanteessa, äkkiseltään ajateltuna kuntosali, puutarhatyöt ja sauna ovat ainakin sellaisia. Kaikki ylimääräiset kolhut ja varsinkin timantin pinnalle kertyvä lika saavat sormuksen näyttämään nuhjuiselta. Sormuksen voi viedä kultasepänliikkeeseen puhdistettavaksi tai ostaa puhdistusainetta kotiin. Hätäapuna voi käyttää vaikka fairya. Timanttien istutukset kannattaa joka tapauksessa tarkistuttaa kultasepällä aina välillä.
Pinterest - tradesy
7. Malli

Sormuksen rungon tulee olla riittävän jämäkkä jotta se kestää päivittäistä käyttöä. Myös timanttien määrä ja istutustapa vaikuttavat sormuksen käytettävyyteen. On ihan totta että korkeat istutukset osuvat helpommin esimerkiksi pöydän reunaan, mutta äkkiä sitäkin oppii varomaan. Mikäli sormuksessa on taas miljoona pikkukiveä ne a) saattavat irrota herkemmin b) eivät kestä niin hyvin sormuksen koon muutoksia. Sormuksen kokoa saatetaan joskus joutua muuttamaan esimerkiksi raskauden tai laihtumisen vuoksi.

8. Aikataulu

Sormusta ei kannata ruveta hankkimaan aivan viime tipassa ja odottaa myyjiltä ihmettä. Itse olisin liikkeellä viimeistään kahta kuukautta aiemmin jotta sormus ehditään varmasti valmistaa oikeassa koossa (yleensä parempi vaihtoehto kuin koon muutos) ja jotta se ehditään myös kaiverruttaa. Suosittelen myös sormuksen sovittamista ennen kaiverruksien lisäämistä, sillä kaiverretuilla tuotteilla harvoin on vaihto-oikeutta.

Untitled

Vaikka vihkisormusta katsellaan koko loppuelämä, ei sen valinnasta kannata ottaa ihan hirveää stressiä. Timantit ja korut on kivoja asioita ja ihan hyvin sormukset voi uusia vaikka kymmenvuotis hääpäivänä jos maku on sinä aikana muuttunut :)

ps. Häät.fi sivustolta löytyvä Pieni koruaapinen ja Timantit.com sivusto ovat tutustumisen arvoisia ennen sormuskaupoille lähtöä.

Kuvat: weheartit.com


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Wanted: vegaaniystävällinen catering

Cateringin valinta oli minulle tähän mennessä hääjärjestelyiden vaikein päätös. Valintaan vaikutti ruuan tyyli, kokonaishinta ja oliko juhlapaikkamme cateringille entuudestaan tuttu. Ruuan suhteen valintaan vaikutti myös oma vegaaniruokavalioni, haluan että osa menusta on kokonaan vegaanista.

Monet ruuat ovat onneksi "luonnostaan" vegaanisia, esimerkiksi välimeren maista tutut viininlehtikääryleet, hummus, marinoidut oliivit, valkosipulit, artisokat jne.jne. Eli vegaaniruuan saa kyllä helposti sulautettua muun ruuan joukkoon ja tyyliin. Ainakaan en halua että vain minua varten valmistetaan jokin onneton kasvisannos.

Pääkaupunkiseudulla on pari ihan kokonaan vegaanista cateringia, mutta koska sulhanen haluaa pöytään myös liharuokia, eivät ne tule kysymykseen. Vai voikohan ruokia tilata kahdesta eri paikasta? :D

Vegaani/ kasviscateringejä ovat ainakin:

Veganissimo
Silvoplee
Soul Mama's Kitchen
Kruska

Wedding Catering

Cateringin osuus on suurin kuluerä koko häissä, joten hinnalla on luonnollisesti väliä. Kokonaishintaa kerryttävät menun lisäksi monet tekijät. Cateringilta tarvitsemme kaikki astiat, sillä niitä juhlapaikallamme ei ole. Lisäksi tietenkin tarjoilijat, mahdollinen iltapala, kahvit, kuljetukset jne. Pöytä- ja lautasliinat hommaan näillä näkymin itse, kakku tulee muualta.

Lisäksi ottaisin mieluusti cateringin jolle juhlapaikkamme on jo entuudestaan tuttu. Toki juhlapaikkaan voi käydä tutustumassa yhdessä cateringin edustajan kanssa jos näin ei ole.

Ainakin näille cateringeille juhlapaikkamme Björkhem on tuttu:

Hupli pyysin tarjouksen
Sweet pepper pyysin tarjouksen
Annin juhlapalvelu
Kinkerikokit

Wedding Catering Ideas for the Budget Conscious Bride

Monen cateringin häämenu tuntui olevan perus-suomalainen kalainen buffet, joka ei ole sulhasen eikä tietenkään minunkaan makuuni. Kartoitin meille mahdollisesti sopivia cateringejä heidän valmimenujensa, sekä nettipalstojen suositusten perusteella. Tarjouspyyntöjä laitoin menenmään kymmenkunta ja aika fiilispohjalta.

Näistä löysin positiivisia kommentteja kasvisruuan osalta:

- Hima & Sali oli loppuunmyyty
- Eatbest oli loppuunmyyty
Soupster catering pyysin tarjouksen
- Ateriax catering pyysin tarjouksen
- Share catering pyysin tarjouksen
- Manodeli catering pyysin tarjouksen
- Kp-catering pyysin tarjouksen
- Juhlapalvelu Gourmande pyysin tarjouksen
Fafa's catering
Välimeren pidot
Sandro
Catering kaikille aisteille

Supplying you with that fantastic New York City eating experience

Cateringien läpi käyminen ja tarjouspyyntörumba olivat tosi raskasta hommaa. Ainakin minulle, kun en ruokavaliostani johtuen voinut valita mitä tahansa paikkaa. Tarjouksia oli hankala verrata keskenään, sillä yksi paikka laskutti vesikarahveista, toisella ne kuuluivat astiaston hintaan jne. Excel taulukko oli vertailussa tosi tarpeellinen.

Cateringin valintaan liittyen annetun tarjouksen tyyli ja sisältö vaikuttivat huomattavasti. Suurin osa lähetti vain perus menunsa ja maininnan että näitä voidaan kyllä muokata. No sitähän minä alunperin yritin kysyä, että onko teillä minulle sopivaa ruokaa :D Välillä minusta jopa tuntui että jos en halua pärjätä omaa hääpäivääni pelkillä oliiveilla ja aurinkokuivatuille tomaateilla, minun pitää ottaa omat eväät mukaan. Niinpä saatuani oikeasti itselleni räätälöidyn tarjouksen, valitsin sen samantien.

Ratkaisevat tekijäksi muodostui se, että olin tavannut valisemani cateringin edustajan, joka johti taas tarjouspyynnön lähettämiseen. Eli kannattaa hyödyntää messut ynnä muut kun kartoittaa palveluntarjoajia. On aina eri asia keskustella kasvotusten kuin yrittää tehdä päätöstä pelkkien sähköpostiviestien perusteella.

Mutta vihdoin siis olen tehnyt päätöksen cateringistä ja näin kuukauden pähkäilyjen jälkeen tuntuu huippuhyvältä ♥ Nyt voi taas keskittyä kaikkeen muuhun hössötykseen, huh!

Vegan - Google-Suche
Kuvat: weheartit.com



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Huomenlahjakuvausten suunnittelua

Huomenlahja- tai boudoir-kuvaukset ovat niin mun juttu. Heti kun hääpäivä oli lyöty lukkoon, päätin että haluan kyseiset kuvaukset. Mikä ihana tekosyy leikkiä mallia!

Kuvat annan kyllä huomenlahjaksikin, mutta otan ne myös itseäni varten. En normaalisti viihdy kameran edessä, ja ajatus mallimaisista viettelevistä kuvista, joissa voi näyttää muulta kuin normaali itseltään, kuulostaa erittäin hyvältä. Oletan että ammattikuvaaja saa minut rentoutumaan ja näyttämään hyvältä kameran edessä. Ja ainahan kuvia saa muokattua eri kuvakulmilla ja kuvankäsittelyohjelmilla.
Sexiness

Huomenlahjakuvani ottaa siis sama kuvaaja joka kuvaa häämmekin. Emme ole sopineet vielä mitään tarkemmin, mutta luulen että kuvaukset toteutetaan alkukesästä. Ei ainakaan ennen kuin olen saanut treenattua vähän lisää!

Minulla on haaveissa oikeastaan kolmentyylisiä kuvia, voi siis olla että joudun buukkaamaan useammat kuvaukset jos en osaa päättää näiden välillä.

Ensinnäkin haluan mustavalkoisia, tyylikkäitä kuvia joissa asusteina alusvaatteet, mahdollisesti jotain hääjuttuja ja korkokengät. Kuvissa ei välttämättä tarvitse näkyä kasvoja, ainakaan suoraan. Tähän tyyliin:

Sexy / Lily Aldridge в рекламе белья для невест Victoria's Secret (Интернет-журнал ETOBoudoir photography
Bride shot for grooms book.

Toiseksi haluaisin ottaa hieman sporttisempia kuvia, olettaen toki että saan itseni johonkin järkevään fyysiseen kuntoon. Sulhanen on kova käymään salilla joten nämä voisivat vedota häneen:

Strike a pose  Motivation / motivated.   gym hotties -   Gym hotties. Gym addict. Eat clean. Fit ladies/woman with a good healthy physique. Work out. Working hard. Abs. Muscles. Ladies in gym fitness fashion.stylesShe has an amazing body. Great arms, fantastic legs and great butt ♥I want to look like this!!!!!!!Lift Heavy | Be Strong #gym #motivation

Mitenköhän saleilla suhtaudutaan tällaisiin kuvauksiin ja mistä ihmeestä löydän tollaset pikkupikku shortsit (ja noi vatsalihakset, huoh)?? :D

Kolmanneksi auto- ja motskarihullulle miehelle voisivat toimia moottoriajoneuvon kanssa poseeraukset. Mutta ei sentään mitään konepellin päälle kiipeämistä tai liian autolehtityylisiä kuvia.

road trip | drive | pimp my ride | hot | girls and cars | black & white photography | fashion editorial | driving with a leg up | kick back | relax | wanderlust | cruisingCar mirror reflection #MicraAttitude #UK #confidence
Little black dress, wil a pose so confidentMotorcycle Girls 058 - Relaxing with a Tiger at the beach

Kuvista en tee ainakaan mitään kalenteria (missä se sitä pitäisi?) eikä kuvakirjakaan kuulosta yhtään omalta. Teettäisin kuvat varmaan ihan johonkin albumiin, ja parhaat voisivat päätyä seinälle asti.

Ja minkähän tyylin sitä sitten valitsisi?

Kuvat: weheartit.com ja pinterest.com.


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Paikkakortit

Alunperin ajattelin että jakaisin vieraat kyllä pöytiin, mutta antaisin heidän itse valita paikkansa pöydässä. Sitten tuli puheeksi cateringin tarjoamien lasien määrä, ja kuinka jokaiselle vieraalle on vain se yksi punkkulasi ja yksi valkkarilasi. Ja senhän tietää että lasit ovat pian aivan sekaisin ja loppuilta viiniä juodaan sitten muovimukeista kun ei löydetä omaa lasia?

Laseihin olisi siis hyvä saada nimet, jotta ne eivät sekoittuisi keskenään. Eli ratkaisen kaksi asiaa kerralla ja laitan nimilaput laseihin kiinni.

Now & Foreveriltä löysin tällaisia ihania huuli ja viiksi aiheisia viirejä, joihin vieraan nimen voisi kirjoittaa:

Pilliviiri, huuletPilliviiri, viikset

Etsystä löytyi taas tällaisia, sopisivat oikeastaan enemmän teemaamme:

15% OFF, Plain He Put a RING on it wine glass rings, Diamond, Wine, Drink, Bridal Shower Party, Name Tags, Limited Time Offer!

Ebaystä löytyi nämä, näihin ei tosin saa nimeä mutta värikoodit helpottaisivat ainakin pöydän sisällä löytämään oman lasin:


Jotkin tarratkin voisivat olla kivat, mutta lainalaseihin niitä tuskin saa kiinnittää.. Ja ehkä olisi kivempi että lappua voisi siirtää, sillä enhän minä voi tietää juoko joku mieluummin valko- vai punaviiniä :D

And we have a winner! Aliexpressistä löytyi nämä, vain 21$/100kpl ja värivaihtoehtojakin oli 18:

Free shipping Cheap 18 colors diamond ring Wine Glass markers Wedding Party Decorations Cake Toppers birthday baby shower(China (Mainland))

Löytyipä näitä etsiessä aika kiva nimilappu matkalaukkuun häämatkalle ;) (Ebay)

New wedding engagement bride bling I got the ring luggage suitcase honeymoon tag


perjantai 3. lokakuuta 2014

Pimp my shoes

Yhden illan liimanhuuruisen näpertelyn tulos, mun hääkengät ♥


Kokonaan valkoiset converset tilasin Zoovillage -nettikaupasta. Koristelusetin, koriste-sydämet sekä valkoiset silkkikengännauhat tilasin ebaystä myyjältä added-sparkles. Kangastussin löysin Lindexiltä.




Ensin koristelin kengät tussilla, oli muuten vaikeaa kirjoittaa paksun kankaan pintaan! Kenkien taakse kirjoitin hääpäivämme. Kenkien sivuille tuli toiseen teksti "I do" ja toiseen "mrs". Tekstistä ei tullut niin hienoa kuin oli tarkoitus, mutta eipä tuota paljoa korjailla joten näillä mennään :D Tekstit piti vielä kiinnittää silittämällä. Koristelen mahdollisesti kenkiä lisää jollain kiekuroilla tms. myöhemmin.


Timanttien kiinnityksen kenkien kärkiin aloitin karhentamalla pinnan hiekkapaperilla. Sitten laitoin rivi kerrallaan ohuen viivan liimaan ja siirsin timantit paikoilleen tahma-kynän avulla. Timantteja oli eri kokoisia, joten kenkien kärjet sai helposti täysin timanttien peittoon. Kivet ovat aitoja swarovski kristalleja, ja sen kyllä huomaa kimalluksen määrästä. Liimaan piti antaa kuivua 24h.





Seuraavaksi laitoin nauhat ja sydänkoristeet paikoilleen. Sydämet olivat hippusen isompia kuin tilatessani ne luulin, mutta eipä sekään haittaa. Lisää kimallusta!



Ja tadaa, varmasti uniikit ja mukavat hääkenkäni ovat valmiit! Täytyy vielä hankia jostain sellaiset röyhelösukat niin lookki on täydellinen :)