tiistai 30. syyskuuta 2014

Kasaribileet

Omassa kaveripiirissäni tämä sekä seuraava vuosi ovat kolmekymppisjuhlien ruuhka-aikaa. Sulhasenikin kolmekymppiset osuivat tälle syksylle. Sulhaseni ei kuitenkaan ole synttärijuhlija-tyyppiä, joten järjestin hänelle yllätysbileet kasariteemalla syntymävuosikymmenen kunniaksi.

Synttärit vietettiin isolla mökillä ja illan ohjelmaan ei kuulunut baariin lähtöä, joten uskalsin toivoa vierailta myös teeman mukaista pukeutumista.

80-luvun muodista monelle tulee ensimmäisenä mieleen räikeät neonvärit, hullut tukat ja silmälasit, olkatoppaukset ja jumppa-asut säärystimineen. Ja juuri näitä elementtejä vieraat olivat valinneet omiin asuihinsa. Lisäksi näkyi tuuli- ja collegepukuja, minihameita, värikkäitä korvarenkaita, rock-henkistä nahkaa ja pantterikuosia, kiharoita ja tupeerausta ja tietenkin sinistä luomiväriä. Vinkkejä omaan pukeutumiseeni hain googlen kuvahausta, pinterestistä sekä Carrien päiväkirjat -ohjelmasta.

Vieraiden upeista asuista en uskalla julkaista kuvia, mutta inspiraatioksi muille paljastan omat asuni. Tällaista siis suunnittelin itselleni (asusteet ebay):

Säärystimet

Donitsi

Oversize pusero ja minihame HM

Long Short Fishnet Fingerless Gloves Fancy Dress Neon Colors 80s Dance Tutu
Fishnet hanskat

Ja tämän näköinen kokonaisuus niistä tuli:


Mutta koska minun tehtäväni oli hoitaa synttärisankari juhlapaikalle yllätystä varten, en uskaltanut pukeutua ihan noin näyttävästi. Joten kokosin glamrock-tyylisen juhla-lookkini kirpparilta ostamistani "nahka" legginsseistä ja liivistä, pantterikuosisesta peplum-topista, isoista kultakoruista ja pantteri-säärystimistä. Osan asusteista puin toki vasta juhlapaikalla :D



Synttärisankarin asusteet ebaystä, hänenkään kuvaa en uskalla julkaista :D Varsinkin tuo takatukkaperuukki ei-niin-tuuheatukkaisella miehelläni oli huikea!

Party Fancy Dress Totally 80's Jason Mullet Brown Wig - 51164
Takatukka peruukki
Vyölaukku
Aviator Sunglasses Fashion 80s UV400 Retro Shades Lens Reflective Sunglasses
Pilottilasit

Ebay oli siis näissäkin juhlissa pääasiallinen asusteiden ja rekvisiitan hankkimispaikka. Itseasiassa kotimaisista verkkokaupoista ei juuri kasarikrääsää löytynyt, vai onko jossain?

Rekvisiittaa ebaystä:

Aurinkolasit

8 - Popcorn Loot Treat Boxes Pop Corn Red White Paper Birthday Party Tableware
Pahviboxeja poppareille

80's Icons Plastic Tablecover - 80's Party Decoration
Kasari-aiheinen pöytäliina pacman kuviolla

Back to the 80s kyltti

Colorful Rainbow Plastic Magic Spring Glow-in-the-dark Slinky Childrens Toy
Vieterilelu
















Puhallettava boom box

I love the 80s juliste

Ruokapuoli hoidettiin nyyttärimeiningillä, ja vinkkasin vieraille blogista josta löytyy monia mainioita kasariruokia. Tarjolla oli mokkapaloja, coctailtikkuja, popcornia, sukulakuja, pitsapaloja, boolia ja paljon muuta. Tarjoilun kruunasi ei niin kasari-aiheinen, mutta todella hieno synttärikakku hääkakkumme tekijältä.




Ohjelmaan kuului kasarimusan kuuntelua, neppiskisat ja mukavaa yhdessäoloa. Juhlien lapsivieraat olivat erityisen innoissaan pimeässä hohtavista glowstickseistä.



Kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneet bileet joihin synttärisankarikin oli tyytyväinen ♥


lauantai 27. syyskuuta 2014

Häät suunnitteilla -kurssi

Osallistuin tänään Espoon työväenopiston järjestämälle Häät suunnitteilla -kurssille. "Kurssi" oli siis kolmen tunnin luento/ keskustelutilaisuus. Työväenopisto kuvaili kurssia näin:


"Oletko menossa naimisiin lähiaikoina, tai lähivuosina? Tule kuulemaan, mitä ammattilaisella on asiasta kerrottavanaan ja kysymään sekä jakamaan kokemuksia ja ideoita muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Tämän päivän jälkeen moni mieltä askarruttanut asia on saanut vastauksen. Ovatko suunnitelmat jo hyvässä vauhdissa, mutta haluaisit kenties saada juhlapalvelualan ammattilaisen näkökulmaa ja vinkkejä mm. ruokatarjoilun järjestämiseen, tai vaikkapa juhlajuomiin ja juomamenekkiin? Arvotko juhlatilaan soveltuvan istumajärjestyksen ja pöytäkoristeiden kanssa, tai mietityttääkö aikataulu juhlapäivänä. Vai oletko kenties vasta suunnitelmien alkutaipaleella, etkä tiedä mistä lähtisit liikkeelle."

Lähdin kurssille avoimin mielin kuulemaan jos saisin uusia näkökulmia ja vinkkejä järjestelyihin. Mitään varsinaista kysyttävää minulla ei ollut. Kurssilla oli kymmenkunta osallistujaa, joista muutama kaasoja ja loput morsiamia. Kaikkien häät olivat toki erilaisia ja suunnitelmat eri vaiheissa, mutta keskustellut aiheet koskettivat varmaan kaikkia ainakin jossain määrin.

##kaçak gelinler##

Kurssin vetäjä oli Juhlapalvelu Gourmanden omistaja, ja saimmekin paljon käytännön vinkkejä juuri cateringin näkökulmasta. On kyllä ihan eri asia tavata cateringin edustaja kasvotusten, kuin vain lähetellä tarjouspyyntöjä sokkona nettisivujen perusteella. Itse olin sivuuttanut kyseisen cateringin täysin nettisivujen vuoksi, mutta nyt olenkin heistä erittäin kiinnostunut :D Ja kyseessä ei siis missään nimessä ollut mikään Gourmanden markkinointitilaisuus.

Vinkkejä tältä illalta:

- Tarjoilijoita voi pyytää myös sytyttämään ja vaihtamaan tuikkuja.
- Sokerimassakakun jossa tukirakenteita ja välilevyjä voi leikata vieraille valmiiksi lautasille.
- Aikataulu cateringin näkökulmasta: esimerkiksi ruokailun jälkeen kahvi aikaisintaan tunnin päästä jotta kaikki ehditään korjata ja blokata pois.
- Koristeiden määrä ruokapöydissä: ruokailuvälineet, kolme lasia, vesikannu, servetti ja viinipullot vievät yllättävän paljon tilaa. Kukka-asetelmia riittää yleensä yksi per kahdeksan henkilön pöytä.
- Pöytien väliin vähintään 1.5m tilaa jotta tarjoilijat mahtuvat kulkemaan ja kaikki pääsevät paikoilleen vaivattomasti.
- Viinilaseihin kannattaa kehitellä jotkut nimilaput jos halutaan käyttää oikeita laseja koko illan.
- Skumpat ja valkkarit viilenemään ajoissa, kylmätilaa yleensä rajatusti ja catering voi tarvita juhlapaikan jääkaappeja.
- Cateringiltä kanttaa kysyä onko heillä lainata tuikkukippoja, maljakoita jne.

                               My wedding planee

Kaiken kaikkiaan ihan kiva kolmetuntinen, mutta kurssi olisi ihan hyvin voinut olla laajempikin. Esimerkiksi kolmelle kerralle jaettuna asioita oltaisiin voitu käsitellä syvemmin. Tokihan tuohon samaan tarkoitukseen voi palkata sen hääsuunnitelijan, mutta tämä olikin vähän niin kuin budjettiversio siitä.

Bonuksena vetäjä oli tuonut maisteltavaksi ranskalaista suklaakakkua ja feta-pinaattipiirakkaa. Itsehän en niitä voinut syödä mutta hyviltä ne näyttivät. Kurssin hinta oli 15e ja olisi sen voinut huonomminkin käyttää :D

                                Assessoria de Eventos | Speciallitè | via Facebook

Kuvat: weheartit.com



keskiviikko 24. syyskuuta 2014

I ♥ shoes

★ wedding shoots ★ | via @Eva_StarzUntitled

Kengät oi kengät. Tunnustan olevani kenkäaddikti eikä kenkiä ja laukkuja voi koskaan olla liikaa! Hääkengät eivät pitkän puvun alta paljoa näy, mutta silti olen haaveillut jostain ihanista korkkareista joita olisi kiva vilautella kuvissa.

Kengät voisivat olla teemaväriemme mukaan valkoiset, turkoosit tai hopeiset ja niissä tulisi olla riittävästi blingiä. Pääasia että ne olisivat mukavat jalkaan ja hienot.

chaussure mariage

Alkuun mietin Rainbow Clubin kenkiä, niitä saa ainakin stokkalta ja morsiusliikkeistä. Ne taitavat olla aika yleiset hääkengät, laadukkaan oloiset ja plussana värjättävyys. Toisaalta olen kuullut että kaikki mallit eivät ole jalkaan mukavat, joten ainakaan kokeilematta en uskaltaisi ostaa. Näitä olen kuitenkin miettinyt:
Orvietto






Claudia

Dessario
Ja nettihän on pullollaan vaikka minkälaisia hääkengiksi sopivia ihanuuksia, itse en vain ilman kokeilemista uskaltaisi tilata. Tai sitten ainakin tilaisin paikasta jonne palautus ei ole hirveän hankala operaatio.

Mutta mutta, korkkareilla kävely on varsinkin viime aikoina jäänyt minulla vain haaveeksi jalkapöydän kipujen vuoksi :( Päätin että en edes yritä sinnitellä hääpäivää korkkareissa, sillä kävely tanssista puhumattakaan muuttuisi hyvin pian tuskalliseksi. Kyse ei ole niinkään koron korkeudesta tai kengän mukavuudesta, vaan jalan asennosta.

                                        this pic is so beuitful

Olen ostanut yhdet häiden teemaan sopivat ballerinat, joita olin ajatellut vaihtokengiksi loppuillalle. Mutta sitten mietin puvun pituutta, onko mitään järkeä mitoittaa puku korkojen mukaan kun joutuisin kuitenkin vaihtamaan lähes heti mataliin kenkiin?

Ballerinat tuntuvat myös jotenkin tylsältä vaihtoehdolta, joten pinterestin innoittamana hääkengikseni tulevat koristellut converset. Ei niin perinteistä mutta ainakin jenkeissä tämänkinlaiset kengät näyttävät olevan suosittuja. Eipä ainakaan tarvitse miettiä kipeitä jalkoja ja rakkoja, vaan saa keskittyä nauttimaan hääpäivästä. Ja onneksi converseista saa tuunattua niin hienot ettei korottomat kengät harmita niin paljoa!

Valmiiksi koristeltuja converseja saa tilattua ainakin Etsystä, mutta itse tilasin koristelutarvikkeet ebaystä ja aionkin tehdä tuunauksen itse. Tästä myöhemmin lisää.

Customise-Bling-your-Converse-with-Our-SS14-SS16-Swarovski-Crystal-DIY-Kits
Koristelusetti ebaystä.

White Bling Converse / Swarovski / Handmade by LoveStoneBling

Mutta onneksi ainakin huomenlahjakuvauksissa voi pitää korkoja, kun ei tarvitse kävellä. Siinähän on taas yksi syy katsella uusia kenkiä, eikö? ;)

Kuvat, ellei muuta mainita, weheartit.com

maanantai 15. syyskuuta 2014

Morsiuskuntoon 2015

Tänään mä vihdoin tein sen, menin salille yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Kesä meni löysäillessä, ensin oli loma, sitten liian kuuma, kauheasti hääjuttuja, tiedättehän? Tekosyitä on kyllä maailman helpoin keksiä, mutta nyt kun on enää reilu kymmenen kuukautta hääpäivään niin oli pakko ryhdistäytyä.

Parin kuukauden vähäinen liikunta on huonontanut unen laatua, tuonut takaisin istumatyöläisen niska- ja selkäkivut, hidastanut aineenvaihduntaa jne. jne. Luulisi että jo noissa olisi riittävän monta syytä lähteä liikkumaan, puhumattakaan summasta jonka olen kesän aikana maksanut turhaan salijäsenyydestä.

Morsiuskuntoon 2015 -projekti lähtee siis käyntiin N.Y.T!

Leg Day Before The Wedding Day | HUMAN | T-Shirts, Tanks, Sweatshirts and HoodiesФејсбук | via Facebook

Minulla ei ole tavoitteena laihduttaa, vaan kerryttää lihasta ja kiinteytyä. Erityisesti haluan käsivarsien ja selän lihakset näkyviin, sillä nehän hääpuvusta oikeastaan näkyvät. Lisäksi huomenlahjakuvauksissa olisi syytä olla riittävän kiinteässä kuosissa ja sixpack olisi vihdoin kiva omistaa :)

Lovely body

Treenausinnon ylläpitämisessä auttavat (ainakin minulla) seuraavat keinot:

1. sokerit pois
2. riittävästi unta
3. riittävästi vettä
4. säännöllinen ateriarytmi
5. vitamiinit ja hivenaineet kohdilleen
6. proteiineja joka aterialla
7. venyttely ja kehonhuolto
8. välillä on ihan ok levätä

Noista kohdista vaan harmittavan moni on sellainen josta on helppo livetä, esimerkiksi hääjuttujen etsiminen netistä yötä myöten rokottaa unen määrää kavalasti..

Bride On the Run | Women's Health Magazine

Treeniohjelmani suunnittelen alkuvaiheessa itse, ihan sen pohjalta mitä olen parin viime vuoden aikana todennut tehokkaaksi itselleni. Vuoden vaihteessa olisi tarkoitus mennä kehonkoostumusmittaukseen ja mahdollisesti ostaa pari pt-kertaa jollei tuloksia omin avuin rupea näkymään. Edistymistä aion seurata ihan peilistä, täytyy varmaan ottaa sellaisia ennen-jälkeen kokovartalokuvia joista näkee onko mitään tapahtunut.

Jouluun asti olisi tarkoitus mennä suunnilleen seuraavan viikko-aikataulun mukaisesti:

Ma Bodycombat55
Ti Abs30 + Zumba45
Ke Kädet ja selkä salilla
To Jalat salilla
Pe Lepo
(La Vatsa-Pakara55
Su  Bodypump55)

Viikonlopputreeneistä jää pakollakin jonkun verran väliin, mutta pyrin korvaamaan ne muunlaisella liikunnalla. Ainakin shoppailu on mitä parhainta liikuntaa, eikö?

Jos treeniin tai ruokavalioon kaipaa apua, voin suositella Nettitreeni-sivustoa. Itse tilasin keväällä tuolta kiinteyttävän sali- sekä ravinto-ohjelman, ja erityisen tyytyväinen olin siihen että ravinto-ohjelman sai myös vegaanisena.

Toned Arms For Your Wedding | Totally Love It

Kuvat: weheartit.com


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Polttaritoiveita

Pink Sequins, Bow and Diamond Bachelorette Party Custom AnnouncementsParty With My Girls | HUMAN | T-Shirts, Tanks, Sweatshirts and Hoodies

Odotan polttareitani innolla, tottakai minua hieman jännittää mitä kaikkea kaasot keksivät mutta ei pelota liikaa ;) Polttarit ovat minulle ensisijaisesti hauska tapa viettää aikaa hyvien ystävien kanssa, ehkä tehdä jotain normaali viikonlopunvietosta poikkeavaa ja mahdollisesti päästä kokeilemaan jotain uutta. Mielestäni polttareiden idea ei ole nolata morsianta, mutta liian vakavaakaan ei tarvitse olla. Itse olen osallistunut vasta kaksiin polttareihin ja kaason roolissa en ole päässyt sellaisia vielä järjestämään.

Polttareita varten minulla on tietenkin joitan toiveita. En oleta että kaikkia toiveitani toteutetaan (jos mitään niistä :D) mutta toivottavasti edes ei-listallani olevat asiat jätetään väliin. Enemmän kuin järjestetyt ohjelmanumerot, polttareiden onnistumiseen vaikuttaa mielestäni porukan hyvä henki. Ei mitään niin kallista ettei kaikilla kutsutuilla ole varaa ja mieluummin sellaista ohjelmaa johon kaikki voivat osallistua. Maksaisin myös mielelläni oman osuuteni polttareiden kustannuksista, jottei hinta nouse muille liian korkeaksi.

Bachelorette Weekend Getaway Party InvitationsHelp Us Tank Her Nautical Bachelorette Tank Tops

Kivaa olisi:

- Teema, mielummin kaikki pukeutuvat jonkin teeman mukaan kuin vain minä yksin.
- Liikunta, tankotanssia olen jo kokeillut mutta esimerkiksi zumba kuuman ohjaajan vetämänä voisi olla kivaa porukalla.
- Valokuvia! Haluaisin valokuvaajan ottamia makeita ryhmäkuvia jossa päästäisiin kaikki poseeraamaan.
- Ulkomaat, kaikki käy mutta Viro on aika nähty.
- Ainakin yksi yö, mieluusti koko viikonloppu tai vaikka koko viikko!
- Hemmottelu, hieronta ok mutta kasvohoidon jälkeinen kiiltely ei niin cool. Kampaus ja meikki toimivat aina.
- Joku sushi- tai viininmaistelukurssi olisi kiva koko porukalle.
- Strippari, eikä mikään frendit versio.
- Ruoka, ruoka, ruoka. Ei tarvitse syödä vain vegaaniravintoloissa mutta mun verensokeri kannattaa pitää korkealla. t: nälkäkiukuttelija
- Jotain ikimuistoista. Tatuointi?
- Shoppailua esimerkiksi jonkun stylistin avustuksella. Eikö ainakin Vilassa ja Vero Modassa ollut mahdollista järjestää jotain private shopping tilaisuuksia?
- "Leikkejä" voi olla. Sellasen kivan bongasin että kaikki vieraat tuo morsiamelle alushousut jotka mielestään muistuttavat häntä :D Ja pusuvieraskirja olisi ihana!

Lavendar and White Stripes Bachelorette Party Insert Custom InvitationBachelorette party keepsake or special Girls Night Out - have everyone sign their print.

Wall Photos

Ei kiitos:

- Morsiussauna, korkeintaan suostun tulemaan infrapunasaunaan.
- Muut perinneleikit kuten talon ympäri juokseminen alasti eksien nimiä huudellen.
- Nolaaminen, myyminen, avioliitto-ohjeiden kalastelu. Noup.
- Liian kännissä olo, ei pakkojuottamista vaan mielummin sopiva hiprakka.
- Miehen pakkaama kassi, se ei tiedä mitä kaikkea tarvitsen mukaan!
- Extreme, olen aina kyllä halunnut hypätä laskuvarjolla, mutta "pakotettuna" ei niin kiva.
- Hirveät vaatteet tai asusteet.
- Järkyttävät kuvat polttarikirjassa.

Bachelorette party shot cake!!.Bachelorette Willie StrawsHen party cake

Häät.fi- sivustolta löytyy muuten hyvä juttu polttareista, jokaiselle kaasolle vinkiksi :))

ps. Kaasot, luotan teihin täysin. ♥

Kaikki kuvat: weheartit.com


tiistai 9. syyskuuta 2014

Kaasojen lahjontaa

Kaasoja minulla on kaksi, toinen on lapsuudenystäväni ja toisen kanssa olen ystävystynyt työn parissa. Oikeastaan pyysin heitä kaasoikseni jo vuosi sitten ja olemmekin jo käyneet yhdessä muun muassa häämessuilla. Näin vuotta ennen h-hetkeä halusin julistaa jatkuvan häistäpuhumiskauden alkaneeksi, ja päätinkin lahjoa kaasoja vähän jotta he kestäisivät minua :D 

Ensin askartelin molemmille kortit seuraavilla kuvilla:




Ja mukaan tietenkin sormus, will you be my maid of honour?


Hääaiheiset muistikirjat johon voi kirjata ylös kaikki morsiammen pyynnöt ja vaatimukset, nämä löytyivät postista. Fashion emergency kitit jenkeistä, omiin ja morsiamen vaatekriiseihin. Sisältönä muun muassa tahranpoistajaa, viila ja ompelusetti. 


Kaasojen paidat, turkoosit t-paidat löysin Vero Modasta, ja silitettävän blingi tekstin ebaystä. Itselleni tein tietenkin vastaavan paidan Bride tekstillä :)

Lisäksi vielä kaasojen ja morsiustytön asusteet. Kaasojen mekot facen hääkirpparilta, morsiustytön mekko Bobosta, rannekorut häämessuilta. Morsiustytöksi tulee ihka uusi kummityttöni, joka on juhlien aikaan aika lailla yksivuotias. Hän tulee myöskin olemaan juhliemme ainoa lapsivieras. 




Toki aion antaa kaasoille vielä kiitoslahjat häiden jälkeen, mutta aloitetaan nyt näillä ensin :D